Hyvän Tuulen Golf 4.-5.8.2017

06.08.2017

Perinteikkään Hyvän Tuulen Golfin merkeissä tehtiin jälleen hyvää perjantaina ja lauantaina. Tällä kertaa kilpailut käytiin varsin vivahteikkaassa kesäsäässä, joten osallistujille kuuluu erityisen suuri kiitos hienon urheiluhengen osoittamisesta. Ajoittain rahtusen kosteiksikin käyneistä olosuhteista huolimatta viikonlopun aikana nähtiin lukuisia onnistumisia useammankin pelaajan äidyttyä esittämään kauden parasta peliään. Suorituksistaan voivat olla ylpeitä myös ne pelurit, keiden pisteet eivät palkintosijoituksiin riittäneet, sillä tapahtuman tuotto lahjoitetaan Mannerheimin lastensuojeluliiton kautta Mikkelin yläkoulujen tukioppilastoimintaan.

Seija Kuikka suoritti kilpailun avauslyönnin perjantaina

Perjantain yrityskisan voitti pistein 46 Golf-Porrassalmen joukkue, jossa pelasivat Jorma Hietanen ja Matti Suistomaa. Toiseksi pisteillä 45 sijoittui Suur-Savon Osuuspankin joukkue pelaajina Niina Ihalainen ja Kari Manninen ja kolmantena pistein 44 oli yhdistelmäjoukkue Ahlström-LähiTapiola Savo-Karjala pelaajina Matti Valkonen ja Veli-Matti Kurtti. Perjantain henkilösarjan voitti Niina Ihalainen pelattuaan 41 pistettä.

Perjantain kilpailun parhaimmistoa

Lauantain parisarjan voitti Anu ja Tapio Perko pistein 46, niukasti toiseksi sijoittuivat Arja Kosonen ja Tapio Pyrhönen pistein 45 ja kolmanneksi Mia ja Jari Hassinen niin ikään pistein 45. Tasatuloksen ratkaisi Kososen ja Pyrhösen eduksi pienempi slope. Naisten sarjan voitti pistein 38 Mia Hassinen, toiseksi sijoittui Eila Kumela (36) ja kolmanneksi Alice Virtanen (35). Miesten sarjan voitti peräti 43 pisteellään Tapio Perko, toiseksi sijoittui Mauri Laitinen (40) ja kolmanneksi pelasi Mikko Heinikainen (39). Onnea voittajille ja iso kiitos kaikille kilpailijoille ja tapahtumaa tukeneille!

Lauantain etevimmät

Hyvä Tuuli oli tänä vuonna kosteaa

Pelihuumori pysyi yllä myös sään vaihdellessa

Todistettavasti myös aurinko paistoi

Tapahtumat

Seuraava tapahtuma: