Kauden 2017 viikkokisat paketissa

13.09.2017

Pelikauden 2017 aikana pelattiin viikkokilpailuissa enemmän kierroksia kuin edelliskaudella. Miesten puolella kierrosmäärässä on kasvua noin 20 % ja ylipäätään listaan kertyi hieman enemmän nimiä kuin vuotta aiemmin. Naisten puolella tendenssi on ollut samankaltainen. Ilahduttavaa on myös se, että listoilla on joitain uusiakin nimiä, myös palkituissa.

Miesten viikkokilpailussa hioutui voittajaksi selvällä erolla muihin mainion loppukauden ansiosta Jesse Naakka. Toiseksi sijoittui Jari Naakka, jolle Harri Marjala taipui niukasti. Naisten kilpailussa voittaja ratkesi mainion päätöskierroksen ansiosta Pirkko Matikaisen hyväksi. Pisteellä hänelle hävisi Mari Syväoja ja kolmanneksi sijoittui Alice Virtanen myös pisteen erolla neljänneksi sijoittuneeseen Malla Vanhaseen. Miesten sarjassa seuloutui 16 viikon aikana kaikkiaan yhdeksän viikkovoittajaa ja naisten sarjassa kahdeksan.

Miesten scratch-cupissa pelasi edellisvuoden tapaan ainoastaan kolme kilpailijaa vaaditut kuusi kilpailukierrosta. Voittajaksi selviytyi Harri Marjala ennen Veli-Pekka Niemeä ja Jukka Kaikkosta.

Scratch-cupissa menestyneet palkitaan kauden päättäjäisissä 7.10.2017. Viikkovoittajat ja kokonaiskilpailussa menestyneet voivat noutaa palkintonsa caddiemasterilta.

Ensivuonna uudestaan.

– Kilpailutoimikunta –

Tapahtumat

Seuraava tapahtuma: