Itä-Suomen Kaupunkiottelu 6.-7.9.2019

20.09.2019

Golf-Porrassalmi sai järjestettäväkseen Itä-Suomen Kaupunkiottelun tällä kaudella. Edellisen kerran järjestimme kisan vuonna 2006, ja monet otteluun osallistuneet muistavatkin tuon päivän taatusti syksyn sateisimpana päivänä, vettä tuli tuolloin koko päivän ja lujaa. Nyt olimmekin luvanneet, että keli on varmasti parempi!

Perjantaina 6.9. pidimme kokoukset Sokos Vaakunan tiloissa. Puheenjohtajat, kapteenit ja juniorivastaavat kokoustivat omina ryhminään Suomen Golfliiton edustajien kanssa. Päivä oli antoisa ja tietoa Suomigolfista saatiin rutkasti. Päivä päättyi upeaan illalliseen Vaakunan tiloissa, illallisella oli lähes kaikki alueen golfseurat edustettuna yhteensä 91 henkilön voimin.  Ilta jatkui seuraavan aamun golfkisan strategian suunnittelemisella, olihan luvassa alueen golfseurojen suurin yhteinen jokavuotuinen taistelu.

Lauantain kisaan osallistui 115 pelaajaa yhteensä 20 alueen golfseurasta. Näistä 18 seuraa sai kasaan 6-henkisen joukkueen, kahdesta seurasta jäi viimeinen tuo linkki puuttumaan ja näin näiden seurojen edustajat osallistuivat joukkuesarjan sijasta yleiseen sarjaan.  Kierroksen aikana saatiin myös yksi hole-in-one, joka on tiettävästi ensimmäinen Kaupunkiottelun historiassa. Tämän loistavan avauksen väylällä 5 löi Rantasalmi Golfin kapteeni Heikki Mehtonen, joka auliisti tarjosi kuohuvat pelaajille kierroksen jälkeen.  Lupauksemme mukaisesti keli oli parempi kuin 13 vuotta sitten; aurinko paistoi ja kenttä rullasi hienosti peliajan ollessa n 4,5 tuntia.

Golf-Porrassalmen joukkue sijoittui seitsemänneksi tässä kisassa, jonka voitti Lampila Golfin joukkue. Puheenjohtajamme Jarmo Suvisuo sijoittui hienosti toiseksi pj-sarjassa. Joukkuetulokset löytyvät tämän linkin alta ja henkilökohtaiset tulokset täältä.

Tapahtumasta löytyy kuvasarjaa facebookista Kaupunkiottelun omilta sivuilta, kuvasarja on siirretty sieltä myös omille facebook-sivuillemme. Tapahtuman kotisivuilta kaupunkiottelu.org löytyy myös juttuja edellisiltä vuosilta, käykää tutustumassa ja katsomassa löytyykö tuttuja aikaisemmista tapahtumista.

Kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille, oli kiva ja onnistunut tapahtuma!

 

.

Tapahtumat

Seuraava tapahtuma: