Alakoululaisia Annilassa

20.05.2021

Moision koulun 5. luokkalaiset Annilassa

Kesä tulee jaksoissa, tai ”monta kertaa kesässä”, miten sen ottaa. Osalle golf-ohjaajista ensimmäinen kesä tuli 5.5., kun Moision koulun 5. luokan oppilaat jo perinteiseen tapaan tulivat Annilaan tutustumaan golfiin. Nuoret toivat tullessaan iloisen tuulahduksen ja tarttuvaa innostusta. Ohjelmassa olivat tuttujen rangen ja chipin lisäksi puistokouluvälineillä pelattavat väylät ja darts. Paketin räätälöi kasaan Lispe Laitinen, jonka lisäksi perehdyttäjinä toimivat seuran nuorekkaat seniorit, eturintamassa puheenjohtaja ja kapteeni.  Mikkelin Nuorisogolfista oli ”lainassa” Eetu Markkanen antaen nuorille hyvän esimerkin. Oppilaiden ja opettajan antaman palautteen perusteella on lupa odottaa, että perinne jatkuu. Ainakin niin kauan kuin Moision koulu jatkaa toimintaansa.

 

Teksti ja kuvat: Jukka Röyti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tapahtumat