GP-KeG seuraottelu 5.8.2015

DSC02795 DSC02793 DSC02773 DSC02772 DSC02771 DSC02762 DSC02760

 

KAUDEN 2015 SEURAOTTELUT PAKETTIIN VOITOLLA KERIGOLFISTA

 

Kauden viimeinen seuraottelu pelattiin Annilassa keskiviikkona 5.8. Kerigolfia vastaan aurinkoisessa ja kesäisessä säässä. Epävakaiden säiden sävyttämän kesän jälkeen sateensuojille oli vihdoin käyttöä ainoastaan aurinkovarjoina!

Ottelu päättyi Golf-Porrassalmen voittoon lukemin 7 – 2. Joukkueessamme oli sopivassa suhteessa iän tuomaa kokemusta ja nuoruuden antamaa intoa ja pelirohkeutta. Erityisen ilahduttavaa onkin todeta, että ottelunsa voittaneiden joukkoon kuuluivat mm juniori-ikäiset pelaajamme Henrietta Nykänen, Antti Valjakka ja Eero Liikanen.

Kauden aikana seuraotteluihin osallistui 27 pelaajaa puheenjohtajan ja kapteenin lisäksi. Pelipositioita oli kaikkiaan tarjolla 36 eli pelaajakierto oli 75 % ja kenelläkään ei ollut kuin enintään kaksi osallistumista (puheenjohtaja ja kapteeni eivät siis ole tässä laskennassa mukana). Ensikertalaisia eri joukkueissa oli mukana kaikkiaan viisi. Moni heistä toi mukavasti pisteitä kotijoukkueen laariin.

Voitto ei tietysti ole pääasia, vaan hieno mahdollisuus uusiin pelituttavuuksiin. Tosiasia on kuitenkin, että kauden aikana GP voitti vain yhden seuraotteluistaan. Edellisen kerran vastaava tapahtui kesällä 2012.

Kiitokset otteluissa tällä kertaa ahertaneille ja toivotaan, että jatkossakin joukkueisiin löytyy halukkuutta. Otteluihin osallistuminen kasvattaa myös omalta osaltaan seurahenkeä.

Näillä mietteillä:

Kapteeni, Jukka Röyti

 

Kilpailut ja tapahtumat

Seuraava tapahtuma:

31.05.2020 GP:n reikäpelimestaruusPelaajat saavat sopia keskenään reikäpelit oman aikataulunsa mukaan annettujen aikarajojen puitteissa. Osallistumisoikeus GP:n jäsenillä. Ilmoittautumisaika päättyy sunnuntaina 31.5.2020. klo 18.00. Ilmoittautuminen NEXGOLFissa. Kilpailutoimikunta sijoittaa 31.5 voimassa olevan tasoituksen perusteella 8 alhaisimman tasoituksen kilpailijaa kaavioon. Näille arvotaan vastustajat. Kilpailumaksu 10 euroa. Se on maksettava ennen ensimmäistä peliä. Kilpailu on virallinen mestaruuskilpailu ja pelataan ilman tasoituksia. Sarjat: Miehet ja Naiset. Miehet keltainen tee, naiset punainen tee. Sarjat järjestetään, jos niihin ilmoittautuu vähintään viisi kilpailijaa. Palkitaan kolme parasta. Pronssiottelut pelataan.

Kilpailujen lähtöajat ja tulokset