Borta bra ‒ hemma bäst. Seuramatka Kuusankoskelle 16.9.2017 vesikansan juhlaa

17.09.2017

Syksyn 2017 seuramatka tehtiin yhdeksän hengen voimin Koskigolfiin Kuusankoskelle lauantaina 16.9.2017. Sateinen syyskuu näkyi kentällä runsaana vetenä, mikä teki pelaamisesta ajoittain haastavaa. Kuivaa paikka ei aina löytynyt etsimälläkään ja rullit loistivat poissaolollaan. Viheriöt olivat toisaalta hyväkuntoiset, joten tuloksenteko oli mahdollista, kunhan vain viheriölle päästiin.

Pienen lisämausteen toi etuysillä ajoittain taivaalta tullut lisäkastelu. Loppumatkasta paistanut aurinko korvasi paljon ja maittava päivällinen häivytti lopunkin ankeuden. Murrinturkit jäivät Eerolaan, jos niitä koskaan yllä olikaan ja paluumatkalla bussissa virisi jo keskustelua loppukauden koitoksista, Espanjanmatkoista ja kaikesta muusta.

Ai niin, olihan matkan yhtenä aiheena myös keskinäinen kisailu. Kilpailut käytiin pistebogeynä. Naisissa voittajaksi selvisi Malla Vanhanen ja miehissä Jarmo Suvisuo.

Matkaseurasta kiittäen

– Jukka Röyti –

Kilpailut ja tapahtumat

Seuraava tapahtuma:

30.05.2023 Demo Ping Annilan rangella (Tapahtuma)Varaa aika ja tule testaamaan Pingin uutuuksia Annilan rangelle. Mailademoissa fittaukset ajanvarauksella klo 15-19 Varaa aikasi: tia@golftiimi.fi

Kilpailujen lähtöajat ja tulokset