Hyvän Tuulen Golf 7.-8.8.2015

07.08.2015

Annilassa pelattiin hyvällä tuulella hyväntekeväisyyskilpailua Hyvän Tuulen Golfia 7.-8.8.2015. Perjantaina pelattiin yrityssarjat, lauantaina oli vuorossa henkilökohtaiset ja parisarjat. Pelimuoto oli pb, joukkuekisat pelattiin bestball 2-hengen joukkueina.

Kilpailun tuotto lahjoitetaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Mikkelin yhdistyksen koordinoimana Mikkelin yläkoulujen tukioppilastoimintaan.

Perjantain yrityssarjassa paremmuuden ratkaiseminen osoittautui mielenkiintoiseksi, sillä 5 ensimmäistä joukkuetta pelasivat kaikki 44 pistettä! Lopullinen järjestys muotoutui alemman kilpailutasoituksen perusteella. Paras näistä parhaista oli Mikkelin Ammattikorkeakoulun joukkue, jossa pelasivat Stefan Lindström ja Lassi Pöyry. Toiseksi tuli Annilan Kartanon joukkue (Jukka Kaikkonen ja Niko Kaikkonen) ja kolmanneksi Suomen Talotekniikan joukkue (Arto Turunen ja Ville Venäläinen).

Lauantain tuloksia:

Parisarjan voitti Helena ja Anssi Kaipainen tuloksella 44 pistettä (tuttu tulos edelliseltä päivältä!). Toiseksi tuli edelleen samalla tuloksella Malla ja Matti Vanhanen. Kolmanneksi sijoittui Eppu ja Kari Ora pisteillä 42.

Naisten sarjan ykkönen oli Malla Vanhanen 34 pistettä. Samalla tuloksella sijoittui Meri Manninen toiseksi ja Maire Ora kolmanneksi. Tasatuloksissa paremmuuden ratkaisi alhaisempi tasoitus.

Miesten sarjan voitti Jari Hassinen 41 pistettä, toisena oli Matti Vanhanen 39 pistettä ja kolmanneksi sijoittui Antti Valjakka 37 pistettä.

Kiitos kaikille osallistuneille! Kilpailun tulokset löytyvät kilpailut-osiostamme.

Avauslyönnin suoritti yrityskilpailussa 7.8.2015 kohdetyhmän edustaja 9. luokkalainen Niko Kaikkonen.

20150807_095012

Kilpailut ja tapahtumat

Seuraava tapahtuma:

04.06.2023 Annilan Mestaruus - tasoituksellinen reikäpeli- Ilmoittautuminen (Tapahtuma)Alkusarjat 4.6. 2023 klo 15.00 alkaen pelataan 4 pelaajan ryhmissä. Loppuottelu 30.9 mennessä Välierien häviäjät eivät pelaa pronssiottelua. Aikarajoissa on ehdottomasti pitäydyttävä. Ottelutulokset on ilmoitettava sähköpostilla kilpailutoimikunnan johtajalle viimeistään pelipäivää seuraavana päivänä (jarmo.suvisuo@gmail.com). KILPAILUINFO Osallistumisoikeus on GP:n jäsenillä ja Saimaa Golfin osakkailla. Ilmoittautumisaika päättyy tiistaina 30.5.2023. Ilmoittautuminen NEXGOLFissa. Kilpailussa pelataan alkusarja 4.6. 2023 alkaen klo 15.00. Alkusarjaan osallistuvat kaikki pelaajat. Pelaajat arvotaan 4 hengen ryhmiin. Jokaisen ryhmän palaaja pelaa jokaista vastaan 6 väylän reikäpelin. Väylillä 1-6, 7-12 ja 13-18 on siis aina oma reikäpeli. Peliparit vaihtuvat aina 6 väylän jälkeen. Voittaja saa aina 6 väylän kisasta 2 pistettä ja tasapeli on 1 pisteen arvoinen. Arvonnan suorittaa kilpailutoimikunnan puheenjohtaja vähintään yhden jäsenen kanssa keskiviikkona 30.5. klo 16.00. Jos ryhmän koko on 3, niin yksi pelaaja joutuu aina vuorollaan pelaamaan ilman vastustajaa tai vain kävelemään mukana. Alkusarjassa pelataan vain 6 väylän kisoja. Jos ryhmässä on kahdella tai useammalla pelaajalla samat yhteispisteet , niin ryhmän voittaja ratkaistaan sudden death menettelyllä, joka pelataan välittömästi kierroksen jälkeen. 8 parasta pelaajaa menee jatkoon. Jatkoon menneet sijoitetaan kaavion mukaan pelipareiksi. Voittaja menee aina jatkoon. Pelataan 18 reikää. Pelaajat saavat vapaasti sopia peliajan. Ottelut pelataan 3/4-tasoituksilla (kilpailupäivän tasoitus). Kaikki pelaavat samassa sarjassa. Kaikki pelaajat voivat valita joko punaisen tai keltaisen aloituspaikan. Alkusarjassa voi vaihtaa aloituspaikkaa, kun edellinen peli on päättynyt. Pelaaja voi pelata eri otteluissa eri tiiltä. Kilpailumaksu 10 euroa laskutetaan. Palkitaan neljä parasta. Pronssiottelua ei pelata. Palkintojen jako päättäjäisissä. Sarjat; vain yksi yleinen sarja Mahdolliset erimielisyydet ratkaisee kilpailutoimikunta.

Kilpailujen lähtöajat ja tulokset