Osallistujamäärät jäivät tänä vuonna melko alhaisiksi, mutta kelpo mestarit seuralle saatiin. Sanna kukisti finaalissa Sari Kääriäisen tasaisessa ottelussa, joka ratkesi 16:lla viheriöllä. Vepu Niemi puolestaan kaatoi Marko Taavitsaisen ottelussa, joka käteltiin vasta 18:lla viheriöllä, kun kummankin korttiin merkittiin par. Voittolukemat Vepulle 1/0. Miehissä pronssille pelasi Tero Mäkelä.
Mestaruustarinamme sankareista Sanna tunnetaan aiemmista voitoistaan, mutta V-P Niemi on mestarien kunniatauluun uusi nimi. Vepu, joka liittyi seuraamme vast’ikään, on voittanut Kerigolfin lyöntipelimestaruuden vuonna 1998. Ennen siirtymistään Mikkeliin hän kipparoi Tarina golfia. Melkoinen pelimies.
Kilpailukalenterissa reikäpelimittelöiden alkuerät sijoitettiin sunnuntaille 2.7 ja sijoitusottelut sunnuntaille 9.7. Järjestelyllä on ilmeiset vahvuutensa ja heikkoutensa. Naisten osallistujamäärän pysytellessä alhaisena sijoitukset voidaan ratkaista yhdessä viikonvaihteessa. Samaan päästään miesten puolella, jos alkuottelut pelataan yhdeksän reiän mittaisina. Sietää harkita..
Valittu kilpailuformaatti on herkkä poisjäämisille. Niitä sattui miesten puolella jonkin verran. Poisjäännit jättävät aina tilaa jossitteluille ja ovat siinä mielessä harmillisia.
Seuran lyöntipelimestaruudet ratkaistaan elokuussa, toivottavasti runsaan osallistujajoukon kesken.
Toivoo
– kilpailutoimikunta –
|