Kilpailutuloksia – Shoot out 11.8.2017

13.08.2017

Shoot outin voitti tänä vuonna Antti-Pekka Mäkelä. Toiseksi sijoittui Tapio Pyrhönen ja kolmanneksi Matti Valkonen. Kaikkiaan lähtöviivan ylitti kymmenen kiertopalkinnon tavoittelijaa. Kilpailun kulusta ja tuomaroinnista huolehti rutiinilla Kari Mäkelä.

Kilpailussa pelattiin yhdeksän reikää. Tasatilanteessa pelaajia pudotettin pois erikoiskilpailuin, joihin kuuluivat pitkä putti, 15 metrin chippi ja bunkkerilyönti. Kaikki taitoja, joita lähipeliradallakin on ollut mahdollisuus harjoitella pitkin kesää.

Onnittelut kilpailussa ja sen osatehtävissä pärjänneille.

– kilpailutoimikunta –

Kilpailut ja tapahtumat

Seuraava tapahtuma:

30.05.2023 Demo Ping Annilan rangella (Tapahtuma)Varaa aika ja tule testaamaan Pingin uutuuksia Annilan rangelle. Mailademoissa fittaukset ajanvarauksella klo 15-19 Varaa aikasi: tia@golftiimi.fi

Kilpailujen lähtöajat ja tulokset