Nuorten olympialaiset Annilassa 17.6.2018

29.06.2018

Sunnuntaina 17.6.2018 kisailtiin koko perheelle suunnatut leikkimieliset nuorten olympialaiset. Aurinkoisena päivänä kisailuun saatiin mukaan 18 osallistujaa joista 8 junioreita ja 10 vanhempia ja isovanhempia.

Tehtävärasteja oli rakennettu Annilan harjoitus- ja piha-alueelle yhteensä viisi. Rastit kierrettiin joukkueittain tuloskortin kera ja pisteitä kirjattiin ylös. Rasteja kiersivät iloiset, mutta selvästi kilpailuhenkiset perhejoukkeet. Kun kaikki rastit oli suoritettu, nautittiin pihalla vielä hyvin ansaitusti mehua, kahvia ja vähän herkkujakin.

 

Kovan kisailun lopputuloksena eniten pisteitä keräsi Jasperi Parkkinen ja hänet palkittiin golfpallo paketilla, mutta jokainen juniori sai kaulaansa kultamitalin. Vahemmatkaan eivät jääneet ilman palkintoa, vaan heidän kaulassaan komeilivat hopeamitalit.

Tapahtuma oli onnistunut ja kaikki lähtivät kotiin hymy huulillaan. Ensi vuonna saamme toivottavasti runsaasti lisää osallistujia tapahtumaan

Kilpailut ja tapahtumat

Seuraava tapahtuma:

30.05.2023 Demo Ping Annilan rangella (Tapahtuma)Varaa aika ja tule testaamaan Pingin uutuuksia Annilan rangelle. Mailademoissa fittaukset ajanvarauksella klo 15-19 Varaa aikasi: tia@golftiimi.fi

Kilpailujen lähtöajat ja tulokset