Senioreiden golfkausi 2019
18.09.2019
SENIORIEN KILPAILUKAUSI PAKETTIIN RUSKAGOLFISSA 17.9.2019
GP:n seniorien oma kilpailukausi paketoitiin perinteisen Ruskagolfin myötä tiistaina 17.9.
Kilpailun voitti Matti Suistomaa kovalla tuloksella 42 pb ottaen samalla kiinnityksen Ruskagolfin kiertopalkintoon, Pepen mailaan. Toiseksi sijoittui Lasse Miettinen pistettä huonommalla tuloksella. Lassen scratch-tulos 72 lyöntiä on sama kuin hänen ikänsä. Aiemmin kauden aikana on Lassen lisäksi Olli Kumela tehnyt saman uroteon. Kolmanneksi Ruskagolfissa sijoittui Harri Marjala, myös hän kentän par-tulosta sivuten. Parhaan leidipelaajan palkinnon vei Malla Vanhanen ja lähimmäksi lippua, 2.61 m, taituroi Kyösti Ollikainen. Kyösti teki tuloksensa toisessa lähtöryhmässä, mikä säästi takaa tulevilta mittaamisen vaivan ja nopeutti omalta osaltaan sujuvasti käynyttä kilpailua.
Ruskagolfin palkintojen ohella jaettiin seniorien kuukausikilpailujen palkinnot. Voittajaksi oli pelannut itsensä Olli Kumela. Toiseksi sijoittui pisteen huonommalla kokonaistuloksella Harri Marjala. Ollin voitto sinetöityi lopullisesti vasta vihoviimeisenä kilpailupäivänä, silminnäkijätodistelun mukaan 18nnen väylän viheriöllä. Aika velikultia! Kolmanneksi kokonaiskilpailussa sijoittui Jari Oinonen, joka palkittiin myös vuoden ”senioritulokkaana”.
Kaikkiaan senioreiden kuukausikilpailuissa pelasi 37 pelaajaa vähintään yhden kierroksen ja 13 pelaajalle kertyi kokonaiskilpailuun edellytetyt vähintään neljä kierrosta. Viidessä osakilpailussa oli yhteensä viisi eri voittajaa. Kierrosmäärissä toukokuun osakilpailu oli selvästi suosituin.
Senioreiden seuraotteluista Golf-Porrassalmi otti voitot otteluissa Hartolan Golfklubia ja Mikkelin Golfia vastaan. Joroisten Kartanogolf ja Jyväs-Golf olivat vierasotteluissa kääntämätön kivi, samoin Imatran Golf kaksiosaisen ottelun kokonaistuloksissa.
Senioritoimikunta toivottaa senioreilleen hyvää loppukautta ja punoo uusia juonia pelikaudelle 2020.
Toimikunnan puolesta Jukka Röyti