Tiedote viikkokisoista

15.06.2021

Viikkokisat ovat alkaneet. Toistaiseksi osanottajia on ollut niukasti.

Sinulla on mahdollisuus seurata tuloksia kotisivuiltamme, kohdasta https://annilangolfkeskus.fi/kilpailutoiminta/viikko-ja-kuukausikilpailujen-seuranta/
Miesten viikkokisat pelataan lyöntipelinä. Tätä pelimuotoa toivoivat pienellä tasoituksella pelaavat. Osanottajien määrässä tätä ei ole vielä havaittu. On kerrottu, että lyöntipeli on pelimuotona hitaampi, koska joka reikä pitää pelata loppuun asti. Jatkossa muutamme sääntöjä siten, että jokaisella reiällä maximitulos on väylän par luku lisättynä viidellä. Toisin sanoen esimerkiksi par 3 väylällä, voi tehdä korkeintaan 8 lyöntiä. Reikää ei tarvitse pelata loppuun saakka, jos lyönnit ylittävät tämän rajan. Viikkokisat pelataan 14.6. alkaen maksimitulos lyöntipelinä.
Lopulliseen tulokseen huomioidaan 6 parasta tulosta. Mikäli kierroksia on 5, lisätään huonoimman kierroksen tulos puuttuviin kisoihin. Alle 5 kierrosta pelanneiden tuloksia ei oteta huomioon kokonaiskilpailun sijoituksia määrättäessä.
Keskeytetty tai palauttamatta jätetty kortti antaa naisten sarjassa 0 pistettä ja miesten sarjassa tuloksen 100.
Lisätietoja kilpailutmk pj Jarmo Suvisuo

Kilpailut ja tapahtumat

Seuraava tapahtuma:

04.06.2023 Annilan Mestaruus - tasoituksellinen reikäpeli- Ilmoittautuminen (Tapahtuma)Alkusarjat 4.6. 2023 klo 15.00 alkaen pelataan 4 pelaajan ryhmissä. Loppuottelu 30.9 mennessä Välierien häviäjät eivät pelaa pronssiottelua. Aikarajoissa on ehdottomasti pitäydyttävä. Ottelutulokset on ilmoitettava sähköpostilla kilpailutoimikunnan johtajalle viimeistään pelipäivää seuraavana päivänä (jarmo.suvisuo@gmail.com). KILPAILUINFO Osallistumisoikeus on GP:n jäsenillä ja Saimaa Golfin osakkailla. Ilmoittautumisaika päättyy tiistaina 30.5.2023. Ilmoittautuminen NEXGOLFissa. Kilpailussa pelataan alkusarja 4.6. 2023 alkaen klo 15.00. Alkusarjaan osallistuvat kaikki pelaajat. Pelaajat arvotaan 4 hengen ryhmiin. Jokaisen ryhmän palaaja pelaa jokaista vastaan 6 väylän reikäpelin. Väylillä 1-6, 7-12 ja 13-18 on siis aina oma reikäpeli. Peliparit vaihtuvat aina 6 väylän jälkeen. Voittaja saa aina 6 väylän kisasta 2 pistettä ja tasapeli on 1 pisteen arvoinen. Arvonnan suorittaa kilpailutoimikunnan puheenjohtaja vähintään yhden jäsenen kanssa keskiviikkona 30.5. klo 16.00. Jos ryhmän koko on 3, niin yksi pelaaja joutuu aina vuorollaan pelaamaan ilman vastustajaa tai vain kävelemään mukana. Alkusarjassa pelataan vain 6 väylän kisoja. Jos ryhmässä on kahdella tai useammalla pelaajalla samat yhteispisteet , niin ryhmän voittaja ratkaistaan sudden death menettelyllä, joka pelataan välittömästi kierroksen jälkeen. 8 parasta pelaajaa menee jatkoon. Jatkoon menneet sijoitetaan kaavion mukaan pelipareiksi. Voittaja menee aina jatkoon. Pelataan 18 reikää. Pelaajat saavat vapaasti sopia peliajan. Ottelut pelataan 3/4-tasoituksilla (kilpailupäivän tasoitus). Kaikki pelaavat samassa sarjassa. Kaikki pelaajat voivat valita joko punaisen tai keltaisen aloituspaikan. Alkusarjassa voi vaihtaa aloituspaikkaa, kun edellinen peli on päättynyt. Pelaaja voi pelata eri otteluissa eri tiiltä. Kilpailumaksu 10 euroa laskutetaan. Palkitaan neljä parasta. Pronssiottelua ei pelata. Palkintojen jako päättäjäisissä. Sarjat; vain yksi yleinen sarja Mahdolliset erimielisyydet ratkaisee kilpailutoimikunta.

Kilpailujen lähtöajat ja tulokset